keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Lauantai-illan inspis

...muuntui sitten viikonlopun ja alkuviikon aikana puutarhaessuksi (?). Näin nettiä selatessani hieman samantyylisen essun, mutta ohjetta ei ollut - joten mielikuvitusta kehiin..tai eihän tässä nyt mielikuvitusta juuri tarttenut käyttää, kun isoäidinneliöt ovat isoäidinneliöitä ja sillä selvä! Hiukan mielikuvitusta ja soveltamista käytin sitten näihin nauhoihin ja reunuksen virkkaamiseen sekä taskuun (johon voi laittaa vaikka siemenpussit tms.) ja kukkasiin. Tämä oli mukava välipala tehtäväksi, vaikka välillä tämä kyllä meni hiukan nysväämisen puolelle, kun piti vähän kokeilla kaikkea tähän yhteen essuun :I Mutta olen kyllä tyytyväinen tähän lopputulokseen, vaikka itse näin sanonkin; tästä tuli hauskempi, kuin alunperin osasin odottaa ja silloinhan voi (?) olla tyytyväinen lopputulokseen. Jospa minä nyt keskittyisin neulomaan tuon yhden liivin loppuun, joka on ollut kesken jo monta viikkoa...tai sitten näen jotain kivaa netissä ja niin sitä taas mennään!







Crocheted apron




Malli: Omasta päästä ja netistä pöllittyä
Lanka: Novita seiskaveikkaa eri värejä
Virkkuukoukku: nro: 3,5



Olenkin jo aloitellut siementen kylvämisen ensi kesää ajatellen...kasvamassa on oreganoa, basilikaa, tomskua, munakoisoa, kukkia ja mitähän vielä...katsotaan nyt, mitä niistä tulee, jos tulee yhtään mitään. Mutta selkeästi on alkanut mullan kanssa touhuaminen jälleen kiinnostamaan. Näin kevättalvella se aina iskee. Joka vuosi. Ja näissä multahommissahan saa/pitää olla puutarhaessu suojana, eiköstä vain?

torstai 23. helmikuuta 2012

Nappikämmekkäät

Näin internettiä selatessani tälläiset kämmekkäät, joissa oli nappeja lisätty koristeeksi. Koska kyseessä oli vain kuva, eikä ohjetta ollut - täytyi itsellä sitten kehitellä osaamisen ja mahdollisuuksien mukaan samantyyliset. Eivätkä nämä onnistuneet heti - kertaalleen piti purkaa ja aloittaa alusta. Tein nimittäin liian suuret alkuunsa ja ei siinä muu auttanut, kuin vähentää silmukoita ja purra hammasta yhteen. Lanka on seiskaveikkaa ja napit ovat kierrätystä, eli omasta jemmasta löytyneitä nappeja. Puikot nro. 3,5.




Kämmekkäitä tarvitsinkin, pidän nimittäin luonnossa hipsimisestä (ei pelkästään koirien kanssa) ja siinä sivussa valokuvaamisesta. Valokuvaamisesta ei tule yhtään mitään lapasten tai hanskojen kanssa ja kämmekkäät nyt sentään vähän lämmittävät käsiä. 





....jotenkin minusta tuntuu, että joka toinen immeinen nykyisin harrastaa käsitöitä ja valokuvaamista, ainkain jossakin muodossa ;D Mutta mikäs siinä, hyvähän se on, että ihmisillä on harrastuksia.








maanantai 20. helmikuuta 2012

Yksi capucine, kiitos!

Olen usein turissut tästä omasta tyylistäni tehdä käsitöitä - en kertakaikkiaan kykene keskittymään vain yhteen työhön ja viemään sen sitten siististi loppuun asti :I Nyt olen siis neulonut mm. neuleliiviä, mutta taas piti ottaa tälläinen pienempi käsityö väliin, kun näin tämän ohjeen netissä. Capucine nimeltään. Ja kun noita puronjämiä oli vieläkin jäljellä, piti viikonloppuna sitten tekaista tämä kotsa kokeeksi. Ohje on tosi helppo (tosin itse muuntelin sitä hiukan, aloitussilmukoita tein 102 ja kavennukset sitten oman pään mukaan) ja oli mukava tehdä tätä telkkaria katsellessa. Tätä ohjetta voisi kokeilla myös jollain paksummalla langalla. Niin, ja nyt on puro käytetty loppuun. 





(ja taas sama virsi - jumpan jälkeen heti koirien kanssa ulkoilemaan ja naama hehkuu niiiiin punaisena, että :D)





Niin, vielä näistä keskeneräisistä käsitöistä - kyllähän se itseäni vähän myös rassaa, kun näitä tekeleitä löytyy vähän sieltä sun täältä kämpästä. Yöpöytä erityisesti on varsinainen rytöläjä, usemapi lankakerä ja keskeneräinen työ (+käsityölehdet ja kirjat) olla jöllöttää pöydällä ja näky on kaikkea muuta kuin siisti. Ihmeen kärsivällinen tuo mies on ollut näiden käsitöiden sekamelskan suhteen; ainoa mistä on tullut sanomista on se, kun sängystä on löytynyt keskeneräinen neuletyö - pari kertaa on kysynyt silloin, että hengenkö meinaan häneltä ottaa noilla tikuilla :I Semmosta...





Malli: Capucine
Lanka: Novita Puro, jämiä
Puikot: pyöröt (40 cm) puikot nro: 5

perjantai 17. helmikuuta 2012

Daily Eko

Vanhat petivaatteet alkoivat tulla käyttöikänsä päähän, siis petivaatteina. Hullulta kuitenkin tuntuisi heittää  petivaatteet roskiin (mitä kyllä en koskaan tee, kyllä niille aina jotain käyttöä on löytynyt) ja tällä kertaa väkersin niistä pannulappuja/pannunalusia. Isot puikot kehiin (nro. 9) ja ei muuta kuin riekaleita repimään ja solmimaan niitä yhteen. Loin 20 silmukkaa ja neuloin aina oikeaa koko matkan. Solmut jätin rumasti/somasti esille, eli en yrittänytkään tehdä näistä mitenkään "sieviä". Lopuksi vielä ompelin petivaatteiden pesulaput pannulappuihin ja näinhän nämä näyttävät melkein muodikkailta ;) 







Jos päätät tehdä vastaavanlaisia pannulappuja, trikoo olisi varmasti helpompi neuloa - antaa jonkun verran periksi, mitä taas tälläiset petivaatteiden riekaleet eivät juuri tee. 


Viikonloppuna sitten ajattelin tikuttaa (ainakin) neuleliiviä eteenpäin, sen mitä ehdin tai viitsin ;)




                                                                 Viikonloppuja!

torstai 16. helmikuuta 2012

Nettiostoksilla

Olen selkeästi niitä henkilöitä, jotka ovat siirtyneet suurelta osin nettikauppojen (suur)kuluttajaksi ja kaupoissa tulee lähinnä käytyä ruokaostoksilla. Jotenkin se on itselle luontevaa ja vähemmän hermoja raastavaa, kun voi läppärin avulla tutkailla, mitä on tarjolla ja sitten miettiä rauhassa, mitä tilaa - jos tilaa. Tietysti tulee myös hankittua sellaista, mitä ei ole loppuun asti harkittu tai ei sitten jostain syystä sovellukkaan itselle. Pääosin kyllä olen ollut tyytyväinen, eikä minun kohdalla ole kertaakaan mitään negatiivistä sattunut, eli luottokorttini tiedot eivät ole joutuneet vääriin käsiin tms. Eihän sitä tietysti koskaan voi tietää, milloin jotain ikävää sattuu - mutta vielä ainakin harjoitan tätä netistä ostelua ihan surutta. Onhan se yleensä myös edullisempaa, kuin varsinaisista kaupoista hankitut vastaavat tuotteet. Tässä tietysti pitää pitää järki kädessä, eikä pidä mennä ostamaan tuotteita mistä sattuu nettisivuilta, eli paljon on myös itsestä kiinni, miten nettiostosten kanssa käy :)


Yksi selittäjä nettiostoksiini tietysti voi olla, että olen vain niin pirun laiska :D



No niin, asiaan. Tällä viikolla sain nämä tuotteet itselleni - netistä hankittuna tietysti. Eli Adlibriksellä oli alennuksia ja innostuin tilaamaan nämä pari kirjaa itselleni, ai jai ja nam nam! Uusia inspiksiä tulee sitä vauhtia jälleen, ettei entiset käsityöt ehdi valmistua alta ;)


Ja jälleen ebayn kautta tuli tilattua nappeja ja tämän kasan kaadettuani eteeni, alkoi myös heti raksuttamaan! Tekeillä on mm. neuleliivi, johon luultavasti tulen näitä nappeja sijoittamaan...ja jotkut yksinkertaiset sukat olivat kivat, johon voisi näitä laittaa pitkänä rivinä...tai pipoon? Tai...

Eli näin! Jos nyt taas pitäisi pienen tauon ostelusta (kun mitään en nyt koe todella tarvitsevani) ja keskittyisin keskeneräisten käsitöiden loppuun saattamiseen.

Torstaita, ystävät hyvät!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Tumppurekkailua

Piipahdin sitten tänään Tumppurekassa (Novitan ja Marttojen yhteinen viritelmä), joka pysähtyi tänne Ouluun tänään, tiistaina. Pyöräilin salin kautta Raksilan marketeille, jossa rekka oli parkkeerattuna - pyöräilin ja kirvasin, keli nimittäin oli järkyttttävä. Tuuli ja jäistä lunta satoi kauluksesta sisään ja lumisokeus iski välillä niin pahasti, että tömpsäytin pyörällä penkkaan....hrrrr...tilaisin yhden kevään, kiitos! Väkeäkin  oli paikalla kuin pipoa, joten rekassa kulkeminen ei ollut mikään ihan yksinkertainen asia...ja kun tällä kulkijalla oli iso kassi salikamoja + kauppakassi mukana, olin varmasti lähinnä säälittävä näky, mutta sekaan vain työnnyin, anteeksi vain kaikki, joita kolhin kasseillani :D Ja mitä siitä, jos pikkaisen nokka tippasee ja naama on jäisestä lumesta tulipunainen - nyt on talvi :/




Jotain Novitan lankojakin olisi ollut rekassa tarjouksessa, mutta kerrankin ohitin langat ilman suurempia huokauksia. Uusimman Novitan lehden kyllä sitten ostin, mutta se kuului joka tapauksessa hankittavien listalle.

Rekasta löytyi myös hauska näyttely tumpuista - lapasista, ja kyllähän siellä olikin hieno lajitelma kirjoneulelapasia esillä. Olisipa siellä ollut ohjeet jaossa näihin tekeleisiin, niin olisin varmasti kaapannut ison pinon niitä mukaani.

Marttoja ja Novitan väkeä oli myös reilusti paikalla opastamassa halukkaille mm. lapasten tekoa tai muuten ohjeistamassa kysyjiä. 

Mutta ihan mukava tiistain ilahduttaja rekkailu oli ja nyt kun olen päässyt takaisin kotiin tuolta tuiskusta, taidankin täräyttää kuumat espressot ja tutustua uuteen Novitan lehteen. 

maanantai 13. helmikuuta 2012

Eripariraitasukat, mut haittaakse?

Ponchosta ja villatakista jäi Puro-langan jämiä, nyttösiä, jotka halusin muovata hyötykäyttöön. En isommin jaksanut mietiskellä, mitä niistä tekisin, joten helppo ratkaisu oli sukat. Myöskin sopiva työ möksäilyn ohessa (jossa siis viikonlopun vietimme) - ei isompia aivotöitä. Otin peräjälkeen nyttösen toisen perään ja annoin palaa. Raidat sukissa koetin pitää saman pituisina, mutta värimaailma on sitä mitä siitä kerästä sattui tulemaan. Vaihtelin vain nyttösiä eri raidoissa, joten eläväistä pintaa sai näin aikaiseksi.







Pehmeät sukat näistä tuli, mutta lanka on niin pehmeää, että kantapää ja päkiä varmaan ohenee nopsalla vauhdilla näillä sukilla rokatessa.

Nyt onkin sitten (ainakin) alkuviikko yhtä haipakkaa (pitää muuten huomenna, tiistaina, käydä täällä Oulussa Tumppurekassa piipahtamassa) ja saas nähdä, miten sitä ehtii puikkoja heiluttelemaan.

Mutta nyt täytyy lähteä ja vauhdilla - kohta hän myöhästyy....iiiikkk!


Malli: Perupertit sukat, omasta päästä
Lanka: Novita Puro, jämiä
Puikot: puikot nro, 3,5

perjantai 10. helmikuuta 2012

Tanssii mohairin kanssa

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun rehellisesti teen jotain mohairlangasta :/ Olen jonkseenkin tarkoituksella vältellyt ko. lankaa - siitä näkee jo kilometrien päähän, että sitä on jokseenkin mahdoton purkaa, jos siihen tulee tarve. Enkä ole kovin paljon nähnyt kivoja ohjeita ko. langalle - syy lienee vain siinä, etten ole niitä niin etsinytkään. Varmasti löytyy paljonkin IHASTUTTAVIA ohjeita, jos ryhtyisin niitä etsimään. Mutta siis, olen myös tietoisesti vältellyt lankaa....kunnes tuosta lähikaupasta, Siwasta, löytyi alennuksella mukavan väristä Novitan Rose Mohairia...päätin YHDEN kerän hankkia varastooni ja alle viikossa sitten keksinkin, mitä siitä teen! Keväinen pipa! Olen nähnyt näitä pipoja useissa blogeissa, ja olen pitänyt mallista. Pidän tälläisistä pitkistä pipoista ja eihän siinä muu auttanut, kuin alkaa tikuttamaan, kun bongasin ohjeen Novitan sivuilta. Mikään piukkojen pakkasten pipohan tämä ei missään nimissä ole, vaan kuuluu kivoihin keväisiin keleihin. 








Kuvat ovat jälleen vallan mainioita :/ Tulin juuri spinningistä ja koiria ulkoiluttamasta, joten naama hehkuu jälleen punaisena :D ...siis normipäivä!




Kyllähän tätä mohairiakin neuloi, mutta ei kuulu ihan ykkösiin kuitenkaan. Saas nähdä, innostunko ko. langoista jotain muutakin jossain vaiheessa värkkäämään.


Lankavarastostani löytyisi jokunen kerä alpakkaa (mikä on kyllä pehmeydessään aivan huippua lankaa), joka on neulottaessa kyllä melko samanlaista kuin tämä mohair...ja kun pidän tästä pipan mallista, voisi tietysti kokeilla miten se lanka taipuisi tälläiseen pipaan :)



Malli: Neulottu pitsibaskeri  (miksi baskeri?? minusta tämä on PIPO..)
Lanka: Novita Rose Mohair, vajaa 50g
Puikot: pyöröpuikot nro. 5 ja 6 ja puikot nro. 6

Nyt minä ryhdyn pakkaamaan tavarat kasaan, tiedossa möksäilyä viikonloppuna - joten hurrrrjan-jan-jan hyvää ja rrrrentouttavaa viikonloppua vain kaikille :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Cardigan


No niin, sainhan tämän neuletakin päätökseen. Ja jälleen purosta. Puolet tähän kuluneesta langasta on ostettu alennuksesta (-40%) ja puolet sitten normaaliin hintaan. Näin tämän neuletakin ohjeen samasta lehdestä, kuin mistä löysin tämän ponchon ohjeen. Halusin tehdä myös tämän neuletakin. Simppelin ja värikkään. 





Neuletakkin valmistui reilussa viikossa (isot puikot), mutta huomasin tätä tehdessäni yhden saman ilmiön, joka tuntuu minulla toteutuvan usein...teen intona alkuunsa työtä, mutta sitten kun loppu lähestyy (nyt siis viimeisen hihan kohdalla), alkaa ajatukseni karkailla jo toisiin (mahdollisiin) käsitöihin ja työn tahti hidastuu :D Alan selailemaan nettiä ja lehtiä, katselemaan ja miettimään "sillä silmällä", että mitäs sitä seuraavaksi tekisi. Vaikka entisiäkin töitä olisi kesken :/ Tälläinen olen, ja minkäs teet!




Ja tietysti ehdin myös mokailemaan tämänkin työn kanssa...olin jo "muka" tehnyt työn valmiiksi ja oikein asettelin esille tekeleeni, jotta saatoin katsoa tekelettä valmiina...ja kas kummaa, olin tehnyt toisesta taskusta yhden raidan verran liian lyhyen :D Voi elämän kevät minun kanssa! No, ei siinä tietysti muu auttanut, kun purkaa osa taskua ja nitkuttaa yhden raiden verran lisää...hoh hoijaa..




Nyt EHKÄ voisi työstää jotain vähän pienempää tähän väliin. Keväistä pipoa tuossa olenkin jo aloitellut ja toisia kirjoneulelapasia tekee mieleni vääntää. 

Malli: Suuri Käsityö 8/2009, koko M
Lanka: Novita Puro, Kajastus 300 g ja Juolukka 300 g
Puikot: puikot nro. 5 ja 6

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kirjoneuleiden ihanuus ja kamaluus

Kirjoneuleet ovat ihanan näköisiä, mutta ainakin vielä allekirjoittaneelle hitaita tehdä :/ Jotenkin näiden rivien lukeminen, ohjeiden seuraaminen on jotenkin vaivalloista..silmät meinaavat hyppiä väärälle riville ja montaa ruutua ei kerralla saa jätettyä mieleen, että miten neulotaan...vaatiiko tämä vain harjoitusta, vai olenko vain tulossa vanhaksi, eli silmäni harottavat ja muisti pätkii?? (Juu, ei tarvitse vastata..) Toisaalta taas, täytyykö neuletöiden olla aina niin helppoja? Jollei ota työn alle jotain "vaikeampaa", jääkö kehitys siihen? Tai tarviiko edes kehittyä, voiko vain neuloa/virkata ja nauttia..? No joo, jospa lopetan nyt tämän filofosoinnin ja totean vain, että valmista tuli ja yksi kirjoneuletyö tehty :) (Ja tahtoo tehdä lisää..)







Huomasin tuossa neuloessani, että nämähän ovat aivan halloweenin väriset...oranssia ja mustaa (tai no, tumman harmaata)! No, on syksyllä sitten viralliset lapaset halloweenin viettoon :D

Niin, ja nämä olivat yksi keskeneräisistä töistäni, jotka olin ennen ponchon tekoa aloittanut tekemään. Siitä itselle plussa, että yhden vanhan työn sain tehtyä loppuun. 

Malli: Malla-lapaset
Lanka: 7-veljestä
Puikot: nro: 3,5