tiistai 30. elokuuta 2011

Pokaali, no hupsista heijaa!


Hurja-Hanna heitti minulle pokaalin, jossa Pokaalin saajana minun pitäisi kertoa kymmenen asiaa itsestäni ja laittaa sitten pysti eteenpäin kymmenelle ihanalle blogille. Tattista vaan, Hanna ;) Mietin aluksi, että mitä ihmettä voisin itsestäni kertoa, pää louksutti aivan tyhjää! No, ehkä saan väkerrettyä tähän jotain itsestäni:

1. Käsitöiden "intohimoisen" värkkäämisen aloitin vasta näin kypsemmällä iällä...yläasteella minulla kyllä oli valinnaisena käsityöt ja parikymppisenä virkkasin ja tein ristipistotöitä jonkin verran, mutta sitten kun lähdin yliopistoon ja työelämään, jäi harrastus TÄYSIN  pois! Joku vuosi sitten alkoi työelämä tuntua puurolta, jossa ei mitään konkreettista saanut aikaiseksi (papereiden pyöritystä jne.) ja tuntui, että pitäisi kai sitä JOTAIN joskus näkyvää saada aikaiseksi...niin sitten ryhdyin kaivelemaan lankoja esille ja sitten minä tulin tämän asian kanssa aika nopeasti HULLUKSI. Kuten mieheni on asian suhteen todennut (mutta hymyssä suin tämän aina toteaa ;)

2. Minulla on hyvät ja luotettavat appivanhemmat, jotka ovat auttaneet ja olleet tukena koko yhteisen taipaleen aikana. Jokainen naimisissa oleva tietää, että JOS omaa hyvät appivanhemmat, on se enemmän kuin sata jänistä! Olen kuullut paljon kauhutarinoita, joissa ei aina asiat mene ihan jetsulleen :I

3. En ole intohimoinen kyläilijä tai kahviloissa istuskelija. Ei ole luontevaa se.

4. En ole suuri reality-ohjelmien katsoja. Paitsi Big Brother!!! Ja tänään se alkaa jälleen. Arvatkaa, saanko kuulla tästä hömpötyksestäni kettuilua?? Juu. Saan. 

5. En syö jäätelöä, pannaria, lettuja tai pullaa. En tykkää. Ellei pannarissa/letuissa ole suolaista täytettä. Tykkään niitä tehdä (toisille), mutta itselle ei suuremmin maistu. Suolainen maistuu, liikaakin.

6. Opin uimaan hyvin nuorena ja rakastin sitä lajia todella paljon (kuten vieläkin). Työnnyin penskana aina aikuisten altaaseen ja kohta soi uimavalvojan pilli!! Minun piti sitten aina uimavalvojalle todistaa uimalla altaan päästä päähän, että osasin uida riittävän hyvin, jotta voin uida aikuisten altaassa. Muistan, että uimavalvoja kulki altaalla sellainen rottinkinen apuväline (jossa oli reikä keskellä) vierelläni koko matka, että jos lähden "uppoamaan", voi hän "kalastaa" minut kuiville. No, onneksi ei tarvinnut koskaan niin tehdä, vaan todistettuani aina valvojalle, että osaan uida, sain polskuttaa isossa altaassa isojen joukossa ;)

7. Haluaisin asua joskus New Yorkissa. Lempparipaikkani.

8. Ainoa asia, jollen olen allerginen, ovat sienet. Paitsi herkkusienet. Luonnollisesti pidän sienistä ja välillä syönkin niitä, mutta sitten on parempi etsiä nopeasti vessa :/

9. Seuraan politiikkaa. Paljon. Minulla on myös vahvat mielipiteet asioista ja en epäile tuoda mielipiteitäni esille. En kuulu mihinkään puolueeseen, mutta olen ollut uskollinen äänestäjä tietylle puolueelle koko ikäni. 

10. Vaatehuoneeni on sekamelska, mutta liinavaatekaapini on tip top! Mankeloin kaikki petivaatteet ja pyyhkeet. Pidän siitä, että petivaatteet ovat edes hetken ihanan sileät ja rypyttömät :) Myös yövieraille on kiva laittaa peti kuntoon sileillä petivaatteilla ja pyyhkeillä.


torstai 25. elokuuta 2011

Ritsuliina

Sain mieheltäni keväällä Pariisista tuliaisiksi neljä kerää alpakkalankaa. Nyt sain ensimmäisen kerän käytettyä tähän "ritsuliinaan", jonka sain eilen valmiiksi. Mallia tähän huiviin otin tästä Dropisin ohjeesta, mutten orjallisesti sitä seurannut, enkä tehnyt huivista esim. yhtä pitkää kuin ohjeessa. Koukkuna käytin 2,5.

 Lanka on aivan ihanan pehmeää ja kevyttä: tuli sellainen ajatus, että kaikki vaatteet saisi olla tehty 100% alpakasta :/ Itse virkkaaminen taas oli melkoista tikuttamista, lanka oli niin ohutta ja keveää, että välillä hermostuin totaalisesti koko touhuun ;) Aloittelin huivia joskus juhannuksen tienoilla ja aina välistä olen tikuttanut tätä ja välillä tehnyt jotain muuta.











Virkkasin vielä napin huiviin, jotta huivi pysyy tiukemmassakin vauhdissa kyydissä.


Tässä vielä kerät, jotka sain tuliaisiksi: kolme olisi siis vielä käyttämättä, eikä ole vielä hajuakaan, mitä niistä teen. Eiköhän sitä jossain vaiheessa keksi niillekkin käyttöä!




lauantai 20. elokuuta 2011

Pimp my ulkohuussi

Olen useissa blogeissa nähnyt virkattuja lintuja (esim. Hurja-Hannan blogissa) ja olen jonkin aikaa mietiskellyt, mihin tai minne itse voisin näitä lintuja virkata. Sittenpä välähti, no ulkohuussihan on mökillä täysin duunaamatta ja sinnehän voisi näitä lintuja voisi värkätä. Niimpä sitten kaivelin puuvillalankojen jämiä (novitaa ja lidlistä hankittuja) ja ryhdyin omasta päästä näitä värkkäämään. Itse virkkaaminen oli ihan jees, mutta sitten kun piti ryhtyä pujottelemaan puuhelmiä ym. räpellyksiä näihin koristukseksi, alkoi meikän naama mennä maksalle! Ei saakeli, ei minusta ole askartelemaan (paskartelemaan)! Mutta ei muuta kuin sinnillä loppuun ja linnut huussiin!

















Vessapaperiteline on ostettu joskus enkuista kirpparilta.



lauantai 13. elokuuta 2011

Mainihtemisen arvoset vattunisut








Vadelmia tuntuu tänä vuonna riittävän ja mikäs sen mukavempaa, kuin säilöä niitä talvea varten kaikissa eri muodoissa! Kävin tänä aamuna jälleen hiukan ravistelemassa puskia ja päätin "uhrata" näitä vadelmia ihan tuoreeltaan näihin nisuihin. Olen löytänyt tämän reseptin Maku-lehdestä, tässä vähän tosin muunneltuna versiona. Tällä ohjeella syntyy noin 10 kpl vadelmanisuja. Taikina on tosi helppo tehdä, vaikeinta näissä nisuissa on tuo vadelmien kerääminen ;)



  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 2 tl kaardemummaa
  • 75 g sulatettua margariinia
  • 2 dl maitoa
  • 1 kpl munia
Päälle:
  • vadelmia
  • tomusokeria



Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon margariini, maito ja muna. Sekoita taikina nopeasti. Lusikoi taikina muffinssimuotteihin ja painele päälle vadelmat. Paista keskitasolla, 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ripottele jäähtyneiden nisujen päälle siivilän läpi tomusokeria.