perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ostoksilla

Olen nyt keskittynyt neulomaan neuletakkia, josta puhuin viime postauksessa. Ja se vie tietysti aikaa. Laitan tässä kuitenkin parit kuvat viimeisimmistä ostoksistani: kirppikseltä löydetystä täkistä/makuupussista ja langoista, joita taas kerran hamstrasin :I


Täkki on taas tälläinen mallia retro ja pidän todella näistä vanhoista täkeistä/makuupusseista, koska kuosit ovat niin upeita. Ei tälläisiä enää juuri tehdä! Olen muuten huomannut, että tälläisistä täkeistä maksetaan esim. huuto.netissä melkoisia summia.

Tämän täkin hienoutena on, että siitä saa siis myös makuupussin, eli vetskari kulkee täkin reunaa pitkin :) Pelastusarmeijan kirppikseltä tämän löysin, hinta taisi olla 8 euroa. Aivan ehjä, eikä döfännyt pahalle (aina tärkeä yksityiskohta, kun ostan jotain kirppikseltä) :I Tietysti pesin vielä pariin otteeseen ostoksen (??!!) ennen kuin roudaan täkin määränpäähän..mutta oikein soppeli mökillemme. 


Juuri kun kuvittelin lankavarastoni olevan edes jonkinlaisessa kontrollissa, löytyi näitä Dropsin Fabel-lankoja alennuksesta. Enkä voinut vastustaa kiusausta. No. Ihminen on heikko. Ja minulla on addiktio lankoihin. Ja lankavarasto ei ole olleskaan hallinnassani. Ei sitten pätkääkään.


Niin...ja tässä kuvassa näkyy taustalla kasvihuone, eli todistusaineistoa hiukan siitä, että pystyssä se kasvihuone on! Etualalla sitten nämä meidän hiukkasen höperöt koiramme, Aino ja Ruusu. 



Yhtä asiaa jaksan vain joka vuosi ihmetellä...Miten tämä kesä aina lähtee etenemään niin nopeasti - ensi viikolla jo juhannus? Huh, huh! Ei tälläistä ongelmaa ole tammi/helmikuussa...



6 kommenttia:

  1. Joo, Juhannus tulee ja sulle olisi kanssa tulossa paketti! Onnea! Olet voittanut Meketyksen arvonnassa! Tarkemmin asiasta sähköpostissasi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Meke, olen niiiin iloinen voitosta! Yleensä en voita ikinä mistään mitään! JES!

    VastaaPoista
  3. Voi, voi. Ymmärrän hyvin lankojen hamstraamisen.
    Terveisin nimim. ostin tänään lankoja.

    VastaaPoista
  4. Aikku ymmärtää. Onhan meillä ollut hiukan tapana muutakin hamstrata :I

    VastaaPoista
  5. Ikinä ei ole liikaa _______________ .
    (Täydennä itse)

    VastaaPoista
  6. ...villasukkia, lankaa, petivaatteita, vattuhilloa...

    VastaaPoista