Lanka Estelle-kaulurissa on jälleen näitä e-Bayn kautta tilattuja ja kun kerät ovat noin 100g painoisia, ei niistä mitään isoja tehdä..varsinkaan, kun kaikki tilaamani kerät ovat väreiltään toisistaan poikkeavia..olen tehnyt tästä vastaavasta langasta nämä tohvelit, tosin kaksinkertaisella langalla. Mutta siis, päätin yhdestä näistä keristä tehdä sitten kaulurin, mutta mieleni teki sitten myös sooloilla ja työstin sitten tämän kaulurin "omasta päästä". Nimeksi tälle kaulurille annoin Estelle, koska nyt sattui olemaan se päivä, kun kruunuprinsessa Estelle kastettiin ja kastajaisia katsellessa ideoin tämän ja myös aloitin neulomaan kauluria. Tämmöinen tästä nyt sitten tuli ja eiköhän tätäkin tule pidettyä..sitten syksyllä (eli piiiiiiitkän ajan kuluttua ;) ).
Ja tälläiset normisukat (tai peruspertit) sain tehtyä myös miehelleni, olen nimittäin joutunut jonkin verran parsimaan jo mieheni villasukkia (hän on varsinainen sukankuluttaja). Lankana näissä sukissa on Dream of Vienna thanks (ei kykene, ei edes voi kirjoittaa tätä langan nimeä, etteikö rupeaisi vähän naurattamaan..). Mies valitteli myös viime viikonloppuna, että hänelle tekemäni huovutetut tohvelit alkavat mennä puhki :I Ei kai siinä..hyvä kun tulee pidettyä. Täytynee tehdä uudet huovutetut tohvelit hänelle, vaikka sitten syksymmällä.
Tänään taas lähdemme mökkeilemään ja pari viikkoa tulemme olemaan enemmän tai vähemmän netin ulottumattomissa, mutta katsotaan nyt, josko sitä jossain välissä ehtisi tätäkin blogia päivittämään (ja jos on jotain saanut valmiiksi). Tässä vielä ottamani kuva viime viikonlopulta mökkireissultamme, pääsin kuvaamaan kärppää lähietäisyydeltä. Istua napotti männyn oksalla. Siinä me sitten hetki katseltiin toisiamme, kärppä ja minä.
Mukavaa viikonloppua ja tehkää retkiä luontoon, tämä on parasta aikaa vuodesta!

Pittäähän sitä kimalletta olla miehenkin sukassa..