perjantai 16. maaliskuuta 2012

Partsi kevätkuntoon, part 1

Parvekkeen sisustaminen on yllättävän hankalaa, ainakin allekirjoittaneesta. Meillä on asunnossamme kaksi parveketta, isompi (länsipuolen ja kuuma kuin pätsi ilta-auringossa) ja sitten idänpuoleinen pienempi parveke (jonne aamuaurinko kivasti paistaa ja jonka olen jotenkin saanut laitettua kuntoon). Pitkään olen miettinyt, miten tämän länsipuolen parvekkeen laittaisi kuntoon (voiko sitä edes sisustamiseksi sanoa??) ja yhteen asiaan olen siellä JO tyytyväinen, eli kasvihuoneeseen, joka töröttää seinustalla. Eihän me olla asuttu tässä asunnossa kuin kymmenen vuotta :I Matot ovat olleet pitkään hakusessa ja olenkin pitänyt siellä kaikenlaisia väliaikaisia härpäkkeitä, eli pieniä mattosia lattialla, jotka ovat olleet helppo pestä koneessa), jottei tarvitse pelkällä betonilattialla tallustella. Nyt sitten sain inspiksen virkata sinne maton, tuli nimittäin hankittua Haaparannalta tätä Lovikka -lankaa iso satsi (halvalla kun sai..). Paksua kuin mikä, siis lanka ja kun kasin koukulla väänsi menemään, ei siihen kauaa aikaa mennyt; yksi ilta ja seuraavan päivän aamupäivä, kun sain tämän maton tehtyä. Askel eteenpäin partsin kuntoon saattamisessa on tapahtunut. Nyt vain on niin, että mattoja pitäisi saada partsille lisää....



Halkaisija 84 cm


Vähän sellaista DDR:n värimaailmaa..







Löyhästi mallina käytin mattoon Juhannusruusua, mutta koska kyseessä oli paksu lanka, eikä ontelokude, jouduin mallia soveltamaan tooooodella vapaalla kädellä :) Ympyrää kun ei ole kaikkein helpoin virkata; tekele ryhtyy hyvin helposti joko kirraamaan tai sitten tulee liian löysää :I No, siltä nyt tällä kertaa sitten vältyttiin, toki jouduin pari kertaa purkamaan kesken työn mattoa, mutta mitään aivan katastrofaalista ei ehtinyt kuitenkaan matkan varrella tapahtua. Sain oikean puolen käden ja sormet vain tästä virkkaamisesta niin kipeäksi, että viisainta olisi välillä tehdä jotain muuta..mutta tapoihini ei tietystikkään ole kuunnella järkeä. Monestikkaan. 

Lämpötila on plussan puolella täällä Oulussa tänään, joten ei voi valittaa...taidamme jälleen lähteä mökkeilemään viikonlopuksi, joten halipatsuipa vaan kaikille ja hyvää viikonloppua!


Malli: Juhannusruusu-matto (suuntaa-antavana mallina)
Lanka: Järbo Garn, Lovikka reilut 500 g (värit: 7005 ja 7633)
Puikot: virkkuukoukku nro 8

4 kommenttia:

  1. Hyvää viikonloppua - kyllä näyttävät söpöiltä tuossa kuvassa, sekä Aino että matto

    VastaaPoista
  2. Täytyypä nyt kertoa, että miniäkin on virkkaamassa pyöreää mattoa. Tekee sen vanhoista t-paidoista yms. trikoista. Omat ja puolison vanhat risat on käytetty ja nyt oli ostanut kirppikselta kuteeksi sopivia trikoita noin 20 senttiä kipale. Ei tule matolle juuri hintaa.

    Minä en ole virkkuukoukkuun tarttunut pitkään aikaan. Pitäisi varmaan keksiä jotain. Kesällähän tuota olisi kiva virkkuutella menemään jotain "kevyttä", jos vaikka jättäisi villasukkien teon vähemmälle.

    VastaaPoista
  3. Oikea meininki, Aikku :) Minulla itselläkin olisi vaatehuoneessa trikoita odottamassa vastaavaa toimenpidettä (mm. yksi vanha marimekon yöppäri, joka on niin reikäinen, ettei mies enää anna pitää sitä :D). Saas nähdä milloin tokenen siihen projektiin. Pistähän sitten blogiisi kuva, kun on valmis :)

    VastaaPoista