lauantai 25. elokuuta 2018

Kesälomasukkia

Kesälomalla (joka nyt siis päättyy..nyyyyyyh) olen saanut valmiiksi kahdet sukat ja yhden huivin. Mutta koska huivia en ole vielä pingoittanut, laitan kuvia vain näistä sukista. Ohjetta näihin sukkiin (kumpaankaan) en voi antaa, koska sitä ei minulta löydy. Näihin ensimmmäisiin sukkiin löysin vain kuvan (olisiko ollut Pinterest) ja koetin vain tehdä samantyyliset. Virkkasin kolmet isoäidinneliöt ja liitin ne virkkaamalla yhteen. Sitten poimin tarpeeksi silmukoita ja neuloin normaalisti sukat. Lankoina aivan kaikkea mitä löytyi. Eli varsinaiset sekamelskat. Virkkuuosiot 3,5 koukulla ja sukkaosio 3 puikoilla. Ai niin. Tein vielä nirkkokuviolla sukkien suuhun reunukset. Mutta näin. Voin koettaa selittää tarkemmin, jos jollakulla on kysymyksiä toteutuksen suhteen.

Toiset (Packman -aiheiset) taas ovat ihan perussukat, paksuhkolla langalla tehnyt ja nelosen puikoilla. Mies kun näki minun sukissa Packmannit, halusi myös itselle samanaiheiset sukat. No. Nehän piti tietysti tehdä. Lankoina mitä lie, mutta olen itse värjännyt langat. Siksi langat eivät ole tasaisen värisiä. Keltainen väri tuli sahramilla värjätessä, ruskeaa en edes muista..öhöm.

Mutta kunhan saan pigoitettua huivin, pistän siitäkin oman postauksensa.

Syksy tulee. Niin se vain on. 







1 kommentti: