maanantai 10. maaliskuuta 2014

Pitkävartiset sukat

Ja näitähän saikin sitten väkerrellä oikein urakalla...oli nimittäin melkoisen hitaat tehdä. Alku varsinkin meinasi tökkiä, kun mukana oli jatkuvasti palmikkopuikko ja samalla koetin tiirailla ohjetta. Ei siis mitenkään telkkarikatseluun sopiva työ. 

Ohje löytyi Dropsin sivuilta ja lankana jälleen kerran tätä nimetöntä, eBayn kautta tilattuja ihmelankoja, noin seiskaveikkaa vastaavaa laadultaan ja paksuudeltaan. Sen verran paljon näissä sukissa oli silmukoita, että ovat melko reilun kokoiset minun jalkaani. Eli näitä tulen käyttämään talvisin ulkona, vaikka housujen lahkeiden päälle vetäistyinä. Jos siis vielä joskus talvi näille seutuville tulee. Sopinee jo alkaa epäillä sitäkin. No joo, pidän kovasti tästä värimaailmasta mikä näissä sukissa on. Mukavan myrkynvihreää, sammalta ja ties mitä. Pitkiä sukkia olen aina tykännyt tehdä, ainoa poikkeus tässä tapauksessa oli tosiaan tuo kuviointi, vaati tarkkaavaisuutta. 

Uutta työtä jo puskee puikoilla, joten jatketaan tikuttamista ja lopetetaan lätinät.





Lanka: ihmehärpäke á la eBay
Puikot: 3,5
Langankulutus: 255g
Langankulutus yhteensä (vuosi 2014): 1 027g

2 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeat! Väri sopii malliin ja uskomattoman taidokasta kudontaa - vaikka niinhän sun blogissa aina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merike :) Pidän itse myös tosiaan tästä väriskaalasta. Kevääseen sopivat.

      Poista