keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Missä pakkaset luuraa?

Niin. Missä ne on? On ollut niiiiin synkkä ja vesisateinen syksy, että en muista tälläistä olleen vuosiin Oulussa. En ole mikään mieletön talvi-fani, mutta kyllä sitä tähän aikaan vuodesta saisi hiukan olla jo pakkasta (apaut -5 ois kiva) ja pikkaisen lunta. On vain viikko viikon perään niin synkkää, sateista, pimeää ja rapaista. Ja kun kotoa löytyy kaksi labradoria, joita pitää/saa tuolla ulkona pyörittää useamman kerran päivässä, voitte vain kuvitella sitä ihanaa sotkua, jonka sitten tuovat (useamman kerran päivässä) sisällä :/ Joten pieni talvi, kiitos! Ja pientä talvea ajatellen tein tälläisen Muita ihania blogista nappaamani ohjeen avulla itselleni paksun pipon - joten Luontoäiti hyvä - nyt ne pienet pakkaset tänne! Tein tämän kaksinkertaisella langalla seiskaveikasta (jämälankojen äärellä siis jälleen) ja vitosen puikoilla. Voin kertoa, että on mukavan lämmin ja oli sopivan kokoinen meikäläisen päähän. Joskus nimittäin on käynyt niin, että piposta on tullut itselle aivan liian suuri (liian pientä en ole tainnut koskaan onnistua tekemään..) ja sekös ottaa sitten pattiin. Silmillä roikkuva pipo kun ei ole ihan käytännöllisin varuste. Mutta juu. Sopiva on ja hyvä niin.

Ja kas. Tuon yläpuolella olevan tekstin olin kirjoittanut valmiiksi jo eilen ja tänä aamuna sitten herättiin pakkaseen ja auringonpaisteeseen (no, ei tietysti aamulla aurinko paista näinä päivinä, mutta sitten kun aurinko nousi) eli Oulussa rapiat -9 astetta! Lunta ei vieläkään, mutta suunta on oikia. Kävin aamusella spinningissä ja kotimatkalla sitten otin parit kuvat itsestäni tämä uusi pipa päässä (olen huomannut, että olen kuvaamassa näitä tekeleitäni AINA, kun olen juuri tullut hikoilemasta :D). Nythän sille oli sitten käyttöä, tälle pipalle. Nyt kun vielä saataisiin jokunen sentti lunta, niin avot! Ja ilmeisesti sitä(kin) olisi sitten luvassa viikonlopun aikaan! Joten kyllä se tästä...(vielä huonommaksi muuttuu..vai mitensemeni??!!)







Malli: SuperHelppoSyyspipo (Muita ihania -blogista napattu ohje)
Lanka: Seiskaveikkaa (olisiko mennyt noin 100g yhteensä? Kaksinkertaisena neulottu)
Puikot: nro 5



4 kommenttia:

  1. Niin on pakkasta nyt, kun kerran toivoit. Meillä -11 ja kyllä on mukavaa. Kalsarit jalkaan ja pipo päähän niin kyllä tarkenee. Hyvästi kurakelit!

    Kohta merellä jää kantaa ja eikun luistimet jalkaan. Ja naskalit kaulaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana pipo ja ois tarpeen täälläkin joku pään lämmitin, on vähän pakastunut ja lunta heittänyt tännekin :)

    VastaaPoista
  3. Terveiset vähän etelämmästä: Ei näy pakkasta eikä aurinkoa. :S Se -5 olisi minullekin juuri optimaalinen.

    VastaaPoista
  4. Todellakin, hyvästi kurakelit! Ihan mielellään sitä nyt tälläisen vähän paksumman pipon laittaa päähän, kun nuo pakkaset tulivat. Katsotaan nyt, kuinka kauan jaksaa tästä iloita..ja milloin aloitan raukuttamisen, että eikö nämä pakkaset ja lumentulo jo lopu :D Heitän vähän sinne etelämpäänkin pienen pakkasen, miin Molliekin pääsee nauttimaan oikeasta talvesta ;)

    VastaaPoista