keskiviikko 21. elokuuta 2013

Purot tyynyksi

Itsellä oli kertynyt Novitan Puronjämiä pieneen pussukkaan ja hävitin ne tehokkaasti tähän tyynyyn. Inspiksen tähän tyynynpäälliseen sain Virpi Siiran blogista. Tyynynpäällisen tein vanhasta jumppapaidastani, joten pientä kierrätystä myös harjoitin. Tyyny lähtee (yllätys, yllätys) mökille, mutta tämä menee nyt saunapirtin puolelle..saunapirtin, jonka saan tänä syksynä siihen oikeaan käyttöön - varasto nimittäin uhkaavasti alkaa valmistua mökille ja romppeet saunapirtistä saadaan LOPULTAKIN pois..Oi joi. Ja sitten pääsen kunnolla laittamaan pirtin haluamaani muotoon ja sisustukseen. Oi ihanuutta!

Mutta niin. Neuloin jämät yksi toisensa perään, joten tästä tuli sitten melko kirjava tekele. Mutta sinne taas hävisi jämiä ihan kivasti.

Nyt sitten voisin aloitella väliin jotain isompaa käsityötä. Tuntuu, että olisi sellaisen aika.







Lanka: Novitan Puroja (nimet jo hukassa, mutta vähintään kolmea eri Puroa on tähän käytetty)
Ohje: Virkattu kukkaneliö (mukaellen)
Koukku: nro 5


6 kommenttia:

  1. Hieno tuli. Tyynyjäkään ei voi olla koskaan liikaa.
    Itsellä on vähän ongelma, kun ei millään satu neuletiheys kohdilleen, ei edes puikkokokoa vaihtamalla. Nyt ajattelin tehdä sitten löysän S-koon neuletakin tai hylkään koko projektin. Tiedäthän tuskan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, tyynyjäkään ei voi olla liikaa :D

      Tuo neuletiheyden kohdilleen saaminen on kyllä tuttu tuska. Erityisesti lapasten kohdalla tämä minulla tulee vastaan useamman kerran. Yleensä aina liian isot lapaset (siis itselle tehtäessä), jos lähden ohjeen mukaan tekemään. Että se jurppii. Ja vielä enemmän se jurppii tietysti tuollaisten isojen projektien kohdalla. Mutta toivottavasti nyt osuu kohdilleen ja saat sitten mainion neuletakin itsellesi :)

      Poista
  2. Supersöpö tyyny! Ite tein just takin noista kukista, ja kun tuo selkäneliö pötkötteli hetken sohvatyynyn päällä niin teki tosiaan mieli tehdäkin siitä tyyny eikä takki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Takista on varmasti tullut upea :o Mutta jos sinulla jäi lankaa yli, tee vielä jämistä tyyny :)

      Poista