Hellurei taas täältä mökiltä! Tultiin tänne jo perjantaina ja täällä vietämme myös vapun. Kaukana kaikesta hälinästä - mitä nyt itse hieman kilistämme keväälle illan aikana ;)
Ei minulla mitään isoja ole nyt näyttää - mitä nyt yhdet lapset sain tehtyä loppuun. Pitkällä kaavalla näitä olenkin sitten tehnyt; löysin keskeneräiset lapaset sattumalta neulekoriani möyhitessäni, ennen kuin tänne mökille lähdimme (mietiskelin, että mitä täällä tikuttaisin). Nämä ovat olleet AINAKIN pari vuotta keskeneräisenä. Enkä ollut edes muistanut moisia aloittaneeni :/ Sillälaillajuu.
Lanka lapasissa on jälleen kerran näitä e-Bayn ihmeellisyyksiä. Paksuudeltaan noin Novitan Nallea, eli suhteellisen ohutta. Näitä lapasia pidetään nyt lähinnä sitten loppukeväästä tai alkusyksystä.
Täällä (korvessa) ainakin on pitänyt vielä näinä päivinä pitää lapasia aamukävelyllä käydessä - öisin on käynyt pakkasen puolella, joten aamutuimaan on enintään pari astetta lämmintä.
Vapusta näyttääkin tulevan sateinen ja harmaa, eli melkolailla normisää. Ei se meitä haittaa, mökissä on mukavan kuivaa ja illalla lämmitämme saunan - mikäpä täällä ollessa.. Jollei pidämmälle kävelylle viitsi sateessa lähteä, voi vaikka ikkunasta katsoa linnunpöntöissä pesivien lintujen touhuja :) Tänä aamuna heräsinkin ensimmäisen kerran jo neljän aikoihin, kun joenrannassa joutsenpariskunta piti sellaista mekkalaa, että ihan piti käydä katsomassa mikä on homman nimi! Ukkojoutsenhan se siellä röyhisteli tytölleen ja räpytteli siipiään näin osoittaen suuruuttaan tai mahtavuuttaan ja kirkui oikein olan takaa! Voi tätä kevättä ;)
Ensi viikolla sitten lähdemmekin mieheni kanssa Pariisiin, joten keskeneräinen neulepuseron valmistuminen tulenee kestämään hetken.
Eipä tässä muuta kuin hyvää vappua, missä ikinä olette ja miten ikinä sen vietätte. Ihana vuodenaika on nyt käsillä! Kippis!
Vielä ei viherrä näillä seuduilla, ei..