torstai 25. elokuuta 2011

Ritsuliina

Sain mieheltäni keväällä Pariisista tuliaisiksi neljä kerää alpakkalankaa. Nyt sain ensimmäisen kerän käytettyä tähän "ritsuliinaan", jonka sain eilen valmiiksi. Mallia tähän huiviin otin tästä Dropisin ohjeesta, mutten orjallisesti sitä seurannut, enkä tehnyt huivista esim. yhtä pitkää kuin ohjeessa. Koukkuna käytin 2,5.

 Lanka on aivan ihanan pehmeää ja kevyttä: tuli sellainen ajatus, että kaikki vaatteet saisi olla tehty 100% alpakasta :/ Itse virkkaaminen taas oli melkoista tikuttamista, lanka oli niin ohutta ja keveää, että välillä hermostuin totaalisesti koko touhuun ;) Aloittelin huivia joskus juhannuksen tienoilla ja aina välistä olen tikuttanut tätä ja välillä tehnyt jotain muuta.











Virkkasin vielä napin huiviin, jotta huivi pysyy tiukemmassakin vauhdissa kyydissä.


Tässä vielä kerät, jotka sain tuliaisiksi: kolme olisi siis vielä käyttämättä, eikä ole vielä hajuakaan, mitä niistä teen. Eiköhän sitä jossain vaiheessa keksi niillekkin käyttöä!




2 kommenttia:

  1. Ihana ukko sulla, kun tuo lankaa tuliaisiksi. Meijän ukkoa ei sais lankakauppaan kirveelläkään! Ja kauniin huivin olet virkannut. Voin kuvitella, että on välillä noin ohuesta langasta sylettänyt tehdä. Hyvä kuitenkin, kun jaksoit loppuun asti, kannatti ehdottomasti =o) P.S. Ton kakkoskuvan ilme taisi kuvastaa sitä tilannetta, kun ei ois oikein huvittanut virkkailla ;oD

    VastaaPoista
  2. Jep, miäheni on priimaa ;) Jotenkin sydäntä riipaisevaa on ajatella miästäni lankakaupassa orpona katselemassa, mitä sitä emännälle veisi tuliaisiksi :) Itse myös pidän kovasti huivista ja varmasti tulee käyttöön, kun ilmatkin alkavat viilenemään! Jep, kakkoskuva kuvaa hyvin tunnelmia, välillä ;o

    VastaaPoista