Pohjolan emäntä

	Louhi, Pohjolan emäntä,
290	sanan virkkoi, noin nimesi:
	"Niin mitä minullen annat,
	kun saatan omille maille,
	oman peltosi perille,
	kotisaunan saapuville?"
	Sanoi vanha Väinämöinen:
	"Mitäpä kysyt minulta,
	jos saatat omille maille,
	oman peltoni perille,
	oman käen kukkumille,
300	oman linnun laulamille!
	Otatko kultia kypärin,
	hope'ita huovallisen?"
	Louhi, Pohjolan emäntä,
	sanan virkkoi, noin nimesi:
	"Ohoh viisas Väinämöinen,
	tietäjä iän-ikuinen!
	En kysele kultiasi,
	halaja hope'itasi:
	kullat on lasten kukkasia,
310	hopeat hevon helyjä.
	Taiatko takoa sammon,
	kirjokannen kalkutella
	joutsenen kynän nenästä,
	maholehmän maitosesta,
	yhen ohrasen jyvästä,
	yhen uuhen villasesta,
	niin annan tytön sinulle,
	panen neien palkastasi,
	saatan sun omille maille,
320	oman linnun laulamille,
	oman kukon kuulumille,
	oman peltosi perille."
	Vaka vanha Väinämöinen
	sanan virkkoi, noin nimesi:
	"Taia en sampoa takoa,
	kirjokantta kirjoitella.
	Saata mie omille maille:
	työnnän seppo Ilmarisen,
	joka samposi takovi,
330	kirjokannet kalkuttavi,
	neitosi lepyttelevi,
	tyttäresi tyy'yttävi.
	"Se on seppo sen mokoma,
	ylen taitava takoja,
	jok' on taivoa takonut,
	ilman kantta kalkutellut:
	ei tunnu vasaran jälki
	eikä pihtien pitämät."
	Louhi, Pohjolan emäntä,
340	sanan virkkoi, noin nimesi:
	"Sille työnnän tyttäreni,
	sille lapseni lupoan,
	joka sampuen takovi,
	kannen kirjo kirjoittavi
	joutsenen kynän nenästä,
	maholehmän maitosesta,
	yhen ohrasen jyvästä,
	yhen uuhen untuvasta."
	Pani varsan valjahisin,
350	ruskean re'en etehen;
	saattoi vanhan Väinämöisen,
	istutti oron rekehen.
	Siitä tuon sanoiksi virkki,
	itse lausui, noin nimesi:
	"Elä päätäsi ylennä,
	kohottele kokkoasi,
	kun ei uupune oronen,
	tahi ei ilta ennättäne:
	josp' on päätäsi ylennät,
360	kohottelet kokkoasi,  jo toki tuho tulevi,
	paha päivä päälle saapi."
	Siitä vanha Väinämöinen
	löi orosen juoksemahan,
	harjan liina liikkumahan.
	Ajoa karittelevi
	pimeästä Pohjolasta,
	summasta Sariolasta.