maanantai 21. marraskuuta 2011

Pimp my ulkohuussi, part II


Olen aikaisemminkin harjoittanut mökkimme ulkohuussin duunausta, joten tämä on vain jatkumoa aikaisemmalle. Nyt syntyi perhosia ja kukkasia (lähinnä omasta päästä mallit) ja viikonloppuna mökkeillessämme pääsin nämä sitten ripustamaan paikoilleen.






Koukku oli nro 3,5 ja lankana erilaisia puuvillalankoja, mitä nyt sattui löytymään.




Viime talvelta kuva mökiltä, joss duunattu ulkohuussi näkyy oikealla. 


Alkuviikko meneekin nyt pähkäillessä sitä , että minkä käsityön ottaisin koneeseen mukaan: loppuviikosta lähdetään lomailemaan New Yorkiin mieheni kera. Lentomatkojen aikana olisi hyvin aikaa jotain nitkuttaa, mutta toinen asia sitten onkin, miten kykenen keskittymään käsitöiden tekemiseen...varsinkaan menomatkalla :0

Mutta halipatsuipa, hetkeksi!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Uimahallikassi

Uimahallikassi minulta puuttuikin. Sellainen, johon on hyvä pakata (märkä) pyyhe ja uikkarit uinnin jälkeen, eli sellainen hyvin hengittävä. Niin, ja tarkoitus on tietysti myös kuljettaa ENSIN kuiva pyyhe ja uikkarit kyseisessä kassissa hallille :/ Puuvillalangasta virkattu kassi toimii tässä tapauksessa hyvin...toivon mukaan. Kassin valmistuminsen jälkeen ei tarvitsisi enää kuin raahata itsensä hallille. Että semmoista. 


Uimahallikassin mallina käytin suurpiirteisesti ET-lehdestä löytynyttä kesäkassin ohjetta, mutta muutoksia tein omasta päästä, jotta sain tekeleestä tarpeeksi ison ja hihnoista tarpeeksi pitkät . Ja virkkasin vielä kassiin muutamat kukkaset piristämään tekelettä.  







Malli: Virkattu ET-kesäkassi (muunneltu oman pään mukaan)
Lanka: Red heart, cotton mix, noin 200g
Koukku: nro. 3,5









keskiviikko 9. marraskuuta 2011

..ja laitetaan nyt se pipo sitten vielä kaupan päälle!

Kuten viime postauksessa kirjoitin, jäi tätä ihmehärpäkelankaa vielä pipon verran sukista jäljelle. Lanka meni niin jetsulleen, että "ylimääräistä" lankaa jäi n. 20 senttiä jäljelle. Hyvä niin, koska olen jo muutenkin hätää kärsimässä näiden jämälankojen kanssa...

Mutta nyt olisi sitten tämä setti valmis käytettäväksi; sukat ja pipo. Sikäli sopivaan aikaan, että tänä aamuna oli pakkasta, kun lähdin kuuden jälkeen aamulla polkemaan salille spinninkiin. Kyllä siinä pipoa ja villasukkia sai nykiä päällensä, ennen kuin ulos uskalsi lähteä :/ 




Tarkkaa ohjetta pipolle ei ole (silmukkamäärä taisi olla aloituksessa 86), mutta käytin novitan ohjetta lettiosiolle pipon etuosassa. 

Aloittelin eilen sitten virkkaamaan kassia, saas nähdä vienkö tuon työn seuraavaksi loppuun, vai valmistuuko joku muu työ ennen sitä. 

Malli: lettikuvio edessä - palmikkopipo 
Lanka: Kiinasta tilattua ihmehärpäkettä
Puikot: nro. 4


tiistai 8. marraskuuta 2011

Ruska meni ja ruskat tuli

Ruska on todellakin ohi jo täällä Oulun seutuvilla, mutta nämä sukat kyllä toistavat mielestäni hyvin ruskan eri sävyjä. Kuten olen ennenkin asiasta maininnut, on minulla joku kumma vimma tehdä itselle PITKIÄ SUKKIA. Mutta mikäpä siinä, kun kerta tykkään pitää niitä ja ovat kovalla käytöllä :)




Malli oli tällä kertaa melko yksinkertainen, sukan varressa pientä lettiä ja sukan takaosassa sama lettikuvio toistui alas asti, muuten ihan normaalia nitkuttamista.




Lankaa jäi hiukan yli ja ajattelin tekaista vielä pipon langanjämistä tähän settiin. Lanka on jälleen näitä Kiinasta tilattuja ihmeitä...paksuus on noin seiskaveikkaa langassa, mutta muutapa tästä langasta en osaa sanoa..e-bay on ihmeellinen maailma ja sitä kautta tulee joskus tilattua näitä erikoisuuksia.

Lanka: Kiinasta tilattua ihmehärpäkettä
Puikot: nro 4

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Viralliset joulusukat


En juuri ole tehnyt kirjoneuleita ja siksi näiden sukkien tekeminen oli melko hidasta, kun kahta lankaa piti juoksuttaa lähes koko matkan mukana. Haluaisin toki tehdä näitä kirjoneuleita enemmän ja enköhän jossain vaiheessa ota jonkun vähän vaativamman kirjoneuleen työn alle.

Nämä sukat ovat sitten viralliset joulusukat tälle vuodelle. Nämä jalassa tullaan tekemään joululaatikot, piparit ja aina kun haluan itselle jouluisen mielen. Eli aika usein. 





Ohje näihin sukkiin löytyi Novitan talvi 2011 lehdestä. Ko. lehdessä oli puolenkymmentä erilaista mallia, jotka haluaisin toteuttaa...

Malli: kirjoneulesukat (Novitan lehti, talvi 2011)
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: nro 3,5