sunnuntai 30. lokakuuta 2022
Nost
perjantai 30. syyskuuta 2022
Chunky Beanie - muhkupipo (ah, mikä nimihirviö)
Minulla on ollut jemmassa pari vyyhtiä Malabrigo-lankaa, joka löysi nyt oman tarkoituksensa. Muhkupipo tai chunky beanie tai miksi tätä nyt sitten haluaisi kutsua. Muhkea ja lämmin pipo siitä tulikin ja lankaa meni puolitoista vyyhtiä.
Puikot oli nro 10 ja pipon valmistus meni jokseenkin näin: aloitus 44 silmukkaa ja sitten vain kaksi oikein, kaksi nurin niin kauan, kuin pipon pituus vaati. Kavennukset: ensimmäisellä kierroksella kaikki kaksi oikein silmukkaa neuloin oikein yhteen. Toisella kierroksella kaikki kaksi nurin silmukkaa oikein yhteen. Sen jälkeen aina kaksi oikein niin kauan, että jäljellä oli noin 5 silmukkaa ja vedin langan niiden läpi ja kiristin. Eipä juuri simppelimpi voisi ohje olla.
Tuli muuten lämmin pipo ja uskon tämän tulevan ensi talvena ahkeraan käyttöön.
maanantai 12. syyskuuta 2022
Nostalginen Joki-lanka
Tämäkin lanka vanhaa perua, mutta yksi ihanimmista Novitan vanhoista langoista: Joki. Värisävyt ihania ja myös erinomaista huovutettuna. Tein itselleni slipoverin ja huovutetut lapaset. Värit sopivatkin syksyyn.
Kuvittelin olevani lankalakossa, mutta niin vain lankesin jälleen alennuksiin ja tilasin itselleni mm. neulottavaan hameeseen langat. Olen toivoton tapaus. Mutta kestettävä tämä kai on :)
torstai 1. syyskuuta 2022
Ylhäältä alas neulottu villapusero
Tämä oli ensimmäinen minun tekemä ylhäältä alas neulottu villapusero. Ja olikin mukava työstää välillä näin päin neuletta! Ohje oli myös selkeä, kun vähän mallasi lankaan ja puikkoihin sopivaksi. Ja testasi välillä päällä. Varsin mukava kokemus siis.
Harjoitan nyt näitä vanhojen lankojen hävittämistä ja tähän neuleeseen sain vanhaa Novitan Puro-lankaa upotettua hyvin. Tosin tätä lankaa jäi vielä sen verran, että eiköhän siitä vielä vaikka pitkät sukat synny. Katsotaan nyt.
Neuleesta tuli kyllä mukavan värinen ja näin alkusyksyyn sopiva. Puro-lanka myös ihanan pehmeää ja harmi, ettei sitä enää valmisteta.
Mutta uusia lankoja en edelleenkään osta, vaan jatkan tätä loputonta lankavaraston pienentämistä.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2022
Yksi iäisyysprojekti maaliin
En osaa edes sanoa, kuinka kauan tämä Puro-langasta (väri Ilo) oleva neule on ollut vaiheessa. Todella kauan, joka tapauksessa. Mutta sainpas loppuun asti tämänkin väännettyä. Tätä lankaa Novitalla ei ole ollut vuosiin myynnissä, mutta hamstrasin sitä aikoinaan runsaasti, kun oli puoleen hintaan myynnissä. Nyt koetan sitten käyttää näitä lankoja tehokkaasti pois! Uusi neule jo työn alla, sekin Puro-kangasta. Ehkä saan sen tehtyä nopeammin. Ehkä.
Ja tuo pieni nyttönen lankaa kädelläni on mitä ko. langasta jäi yli. Pointsit siitä itselleni!
sunnuntai 26. kesäkuuta 2022
Vaahtokarkit
Näitä sukkia on tehty toooodella pitkällä kaavalla. Monet käsityöt ehtinyt tehdä välissä, mutta lopulta sain neulottua nämä loppuun. Ehkä palmikoiden työstö oli vain niin loputonta sukissa, että usko loppui kesken.
Ohje näihin vaahtokarkki-sukkiin löytyy Novitan sivuilta. Lanka vanhaa seiskaveikkaa ja ko. lankaa ei ole vuosiin ollut enää valikoimassa. Kertonee myös tästä projektin pituudesta…
perjantai 27. toukokuuta 2022
SØRVEST
Minun versioni Linka Neumannin neuleliivistä. Lankana itselle uusi Rauma. Miellyttävä lanka ja tulosta tuli nopeasti 6 puikoilla.
Saatuani tämän neuleliivin valmiiksi, totesi mieheni, että nyt voin ryhtyä Onslowiksi (Pokka pitää), jos en laita paitaa neuleliivin alle…no niin. Siinäpä mielleyhtymiä kerraksi :D














