... käsityöt ja lenkit. Eli aamulla sain sain nämä joululahjaksi saamani Malabrigo Caracol -langasta säärystimet valmiiksi ja heti ne piti käydä testaamassa 10 km juoksulenkin avulla. Ja hyvin toimivat - olivat lämpimät ja pysyivät ylhäällä koko lenkin ajan. Ohje Dropsilta ja puikot nro 8. Nyt keskityn lähinnä blinien syöntiin ja saatan nostaa maljan tulevalle vuodelle - joten kippis!
maanantai 31. joulukuuta 2018
maanantai 24. joulukuuta 2018
All that jazz
Ja pitihän se itselle tehdä myös kauluri. Pyöröpuikot nro 4,5 ja lankoina aivan kaikkea mahdollista. Välillä kaksinkertaisena, kun sattui ohuempaa lankaa kohdalle. Oikein mukava projekti oli ja kaulurista tuli todella lämmin. Ja tästä linkki ohjeeseen.
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Jämälankaprojekteja
Eli kauluri, ihan toiveesta tehty miehelle. Ennen kuin sain kuvattua härpäkkeen, oli mies ehtinyt pitämään sitä pari päivää :) No, kivahan se on, että tulee käyttöön.
Toinen taas pitkäaikainen jämien-jämä -projekti. Aivan kaikenlaisia lankoja perä perään. Tästä tuli ruma kuin mikä, mutta toimii saunanlämmityskeeppinä täällä mökillä :D Mutta tulipahan nämäkin langat käytettyä loppuun.
Ohjeita ei ole antaa. Kauluriin vain 90 silmukkaa ja siitä se lähti. Keepissä virkkasin kiinteitä silmukoita ja välillä pylväitä.
Kauluri itselle alkaa myös valmistumaan, joten eiköhän se ole seuraava kuvattava.
Toinen taas pitkäaikainen jämien-jämä -projekti. Aivan kaikenlaisia lankoja perä perään. Tästä tuli ruma kuin mikä, mutta toimii saunanlämmityskeeppinä täällä mökillä :D Mutta tulipahan nämäkin langat käytettyä loppuun.
Ohjeita ei ole antaa. Kauluriin vain 90 silmukkaa ja siitä se lähti. Keepissä virkkasin kiinteitä silmukoita ja välillä pylväitä.
Kauluri itselle alkaa myös valmistumaan, joten eiköhän se ole seuraava kuvattava.
sunnuntai 9. joulukuuta 2018
Karmeat joulusukat
Sainpas jouluksi nämä valmiiksi - ha haa! Nyt ei ole epäselvää joulun pukeutuminen - nämä ja kauhtunut Marimekon yöppäri! Puikot nro 4 ja lankana seitsemän veljestä.
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Timangiset vanttuut
Välipalana tein vanttuut, ilman sen isompia miettimiä. Ohje löytyi Novitan syksyn 2018 lehdestä. Seitsemän veljestä -langalla ja puikot olivat 3,5. Ja koristelin vanttuut timangeilla :)
sunnuntai 25. marraskuuta 2018
Joulujumpperi
Sain tämän valmiiksi jo joku viikko sitten, mutta taas tämä kuvaaminen minulla nilkuttaa.. eli Dropsin Eskimo-langasta tehty. Eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun tämän teki. Paksua lankaa ja paksut puikot. Ja ohje löytyy täältä.
Kelitkin kylmeni, joten jokohan huomenna laittaisin tämän töihin päälle?
Kelitkin kylmeni, joten jokohan huomenna laittaisin tämän töihin päälle?
lauantai 24. marraskuuta 2018
Taimitarhan syyssukat
Ostin jokunen viikko sitten tämän Niina Laitisen Taimitarhan kirjoneuleet 1. Nyt ovat ensimmäiset sukat valmiit: Taimitarhan syyssukat. Puikot 3,5 ja lanka seitsemän veljestä. Ihan makiat tuli, vaikka itse sanonkin :)
lauantai 17. marraskuuta 2018
Paituli ja farkut essuksi
Kierrätystä. Kuvakavalkaadi kertonee kaiken oleellisen. Singerit soimaan ja kierrättämään vaatteita, hopi hopi!
sunnuntai 11. marraskuuta 2018
Syyssukat
Nyt olen tainnut työstää kaikki versiot Muita ihania -blogin sukista. Syyssukat valmistuivat tänään. Hieman otan omia vapauksia jalkateräosiossa, mutta muuten kyllä ohjeen mukaan värkkäsin nämä. Tosin minusta nämä ovat enemmän talvisen väriset, kuin syksyiset. Mutta ei liene suuri synti se.
Puikot nro. 3 ja lankana seiskaveikkaa. Ja tässä linkki ohjeeseen.
Ja olisi minulla valmiina yksi villapusero ja keeppi, mutta kun ei saa taaskaan kuvatuksi niitä. Tämä sama ongelma minulla jatkuu edelleen. Tarvitsisin kuvausassistentin...
Mutta uutta pukkaa jo, joten ei hetken rauhaa tällä saralla. Tietenkäääääään! :)
torstai 11. lokakuuta 2018
Perussukkaa pukkaa
Eli tämmöisen pienet välipalat tähän väliin, Nalle-langasta. Kuvioinnin huomasin jossain vaiheessa Pinterestissä, ei minulla sen kummempaa mallia ollut. Nopea työ, jossa ei tarvinnut mietiskellä isoja. Hitusen jouluisethan nämä ovat, mutta sieltähän se joulukin taas pian tulla tupsahtaa, joten eipä hätiä mitiä! Puikot nro. 3.
torstai 4. lokakuuta 2018
Ensimmäinen norjalaisneuleeni
Sain kudottua loppuun (lopultakin) tämän neuleen miehelleni. Juuri sopivasti ensimmäisille pakkasille. Mikähän se tässäkin viivästytti valmistumista - oikein mukava työ ja lopputuloskin ihan mukiinmenevä. Ehkä se vain on se, että tulee otettua, aina ja iankaikkisesti, uusia tekeleitä työn alle. Ei malta vain keskittyä yhteen. Mutta eniveis´valmista tuli ja tuolla se mies jo huitelee neule päällä. Lankana seiskaveikka ja ohjeen linkitän tähän. Puikot (pyöröt) 3,5 ja 4. Tein puserosta melko tyköistuvan, kun mies haluaa pitää sitä takin alla. Ei siis saanut olla "hölkkänä". Ja sitten kuvakavalkaadi tietysti tähän päälle.
sunnuntai 2. syyskuuta 2018
Villapesupinnat
Lopultakin sain kuvattua tämän huivin, vaikka ollut valmiina jo varmaan kuukauden päivät. Huivi oli alkuunsa aivan ihana neuloa ja helppoa. Erilaisia helppoja pintoja neulottiin ja vaihdettiin lankoja. Mutta sitten kun piti aloittaa tuo briossi-osuus...voi tuskanhiki! Jotenkin oli itselle tosi vaivalloista ja virheitä tuli pitkin matkaa. Todella kaunista tuo neulos on, mutta en taida ihan heti briossia neuloa käsitöissäni. Mutta tehty on ja kirpeitä aamuja odotellessa, jolloin voin ottaa huivin käyttööni. Lankoina käytin pääasiassa Lotus Yarns:in Silky Merino Prints:iä. Olen joskus voittanut ne arvonnassa. Nelosen pyöröpuikoilla neuloa tikutin ja tässä vielä linkki ilmaiseen ohjeeseen.
Ps: aiheutin jälleen naapureille ihmetystä, kun pihalla asettelin huivia sinne tänne ja otin kuvia. Oh well...
Ps: aiheutin jälleen naapureille ihmetystä, kun pihalla asettelin huivia sinne tänne ja otin kuvia. Oh well...
torstai 30. elokuuta 2018
Moon socks eli tarkan euron tossukat
Sainpas yhden keskeneräisen työn valmiiksi, hah! Nämäkin jämälankatossukat ovat olleet vaiheessa vaikka kuinka kauan. Jotenkin aina mieltä huojentavaa, kun jotain saa tehtyä päätökseen. Varsinkin, kun ovat roikkuneet pitkään keskeneräiset -korissa.
Olen tehnyt tällä ohjeella useammat tossukat tässä vuosien varrella ja aina palaan näihin. Helpot tehdä ja tällä kertaa laitoin kaikenmaailman jämiä näihin tekeleisiin. Kaksinkertaisella langalla ja kutosen puikoilla.
En osaa heittää pois mitään jämiä, vaan aina koetan upottaa ne johonkin työhön. Ja tämä työ oli nyt todellakin sellainen. Myös napit...yksittäiskappaleet, jotka sijoitin näihin koristeeksi.
Lyhyestä virsi kaunis, jatketaan nitkuttamista ja koetan saada isotöisen huivini kuvattua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)