Työ hidastaa harrastuksia. Näin nyt on sanottava. Aloitin elokuussa uuden työn ja kyllä on näin alkuun vienyt mehut naisesta. Uuden oppimista on ollut niin paljon, että kello kahdeksan olen jo ollut usein unten mailla. Mutta huomautettakoon tässä, että herään viikolla kello viisi, jotta ehdin urheilla ennen töihin lähtemistä. Mutta käsityöt ovat hitusen jääneet taka-alalle. Valitettavasti. Mutta jotain pientä sentään. Sellaista, jotka eivät vaadi miettimistä..
Pitkät sukat, ei mallia. Lankana Raggi, liila. Lankaa meni vähän vajaa 200g. Nelosen puikot.
Virkattu pipo. Urban jungle, sovellettuna.
Lankana alpakka, joskus Pariisista ostettu. Ei hajuakaan nimestä. Mutta kivan pehmoista.
Kuvattavia olisi edelleen rästissä, voi voi. Ja mielessä monet joululahjat, jotka pitäisi saada tehdyksi :/
Kyllä se tästä (vielä kiireisemmäksi muuttuu..)