maanantai 27. tammikuuta 2014

Pieniä välipaloja

Isoveli-lankaa tuntui vielä löytyvän pieni eriä, joten päätin päästä niistä nyt eroon. Tosin hiukkasen huonolla menesteyksellä vain...eli sain tehtyä pipon ja lapaset, mutta vieläkin löytyi lankaa ja aloitin sukkien tekemisen vielä kaupan päälle. Ja into loppui kesken kaiken. Eli yksi sukka on valmis ja toinen odottaa vielä uutta inspistä. Ehdin jo aloittamaan uutta työtä, joten ehkä hetkinen vielä menee tuon langan lopulliseen hävittämiseen. Joopa joo...

Mutta laitan nämä jo loppuun asti saadut työt nyt tänne blogiin ja joskus sitten esittelen (kenties) valmiit sukatkin. Pipoon löytyi ohje Novitan Talvi 2011 lehdestä ja lapaset taas ovat ihan peruspertit. Pipo on mukava siksi, että siinä on kaksinkertainen resori, joten lämmittää hyvin korvia kovemmallakin pakkasella. Olen nimittäin jo testaillut pipoa jonkun verran, kuten tänäänkin polkiessani pyörällä salille ja takaisin. Eli testattu on! Hirvikuvio on myös melko hauska. Lapasissa taas käytin melko tarkalleen värit loppuun, joten siitä pisteet itselle. 

Mutta nyt siis intopiukeana neulon jo uutta projektia (neulottu viitta) ja ehkäpä ensi kerralla sitten siitä juttua. Ellen taas keksi jotain muuta kesken matkan. 







Lanka: Lapaset, Novita Isoveli
Puikot: nro 5
Langankulutus: 75 g

Lanka: Pipo, Novita Isoveli
Ohje: Novitan lehti talvi 2011 (malli 84 A)
Puikot: nro 5 ja 5 1/2
Langankulutus: 128 g

Langankulutus yhteensä (vuosi 2014): 334 g

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tuubihuivi

Isovelilankoja, vajaita keriä ja kokonaisiakin, lojui yhden kassin pohajalla ja mietin mitä niistä tekisin. Surffailin sujuvasti taas eri käsityöblogeja ja sitten näin Shhh, it´s a secret! -blogissa ko. langasta tehdyn tuubihuivin. Ja ei muuta kuin väkertämään ja kuluttamaan loputonta lankavarastoani. Tein kuitenkin joitakin muutoksia ohjeeseen..aloitin kyllä neulomaan kasin pyöröpuikoilla, mutta huomasin että ovat aivan liian iso koko minun käsialaani ja tähän lankaan. Purin ja aloitin alusta pyöröillä nro. 6. Toiseksi tein nämä alun ja lopun joustinneuleen 2 o ja 2 n perinteisellä tekniikalla. Minä en vain saa (omasta mielestäni) siistiä jälkeä, kun teen 1 o ja 1 n tekniikalla. En osaa sanoa mikä siinä on, mutta on aina niin epäsiistin näköinen. Mutta muuten kuvioinnissa lunttasin ohjetta. 

Mutta entäpä tämä värimaailma tässä tuubissa, heh heh...noooh, sanoisinko että pikkuisen neitimäinen on. Sopisi ehkä paremmin kymmenvuotiaalle tytölle, kuin aikuiselle naiselle, mutta näillä mennään nyt! Eikä minulla muutenkaan tapana ole kovin hillittyjä värejä käyttää, joten tuskin tämä nyt kovin suuri yllätys oli, että väristä löytyy.





Uutena juttuna olen päättänyt tänä vuonna laskea langankulutuksen läpi vuoden. Ainakin itselle se on ihan mielenkiintoista tietää, paljonko lankaa kuluu per vuosi, kun se tähän asti on ollut vähän pimennossa. Ostin tätä projektia varten ihan oman vaa´ankin :D Edellisen postauksen villapuseroa en vielä tähän huomioi, koska olen sen pääasiassa viime vuoden puolella tehnyt. Mutta tästä se lähtee!


Lanka: Novita Isoveli
Ohje: Tuubihuivi
Puikot: Pyöröt nro 6
Langankulutus: 131g
Yhteensä langankulutus: 131g

maanantai 13. tammikuuta 2014

Fisherman

Neuleen nimi siis Fisherman ja jälleen innostuin Dropsin ohjeesta ja jo niin tutusta Eskimo-langasta. Tällä kertaa mies sai sitten uuden lämpimän villapuseron ja kun nuo pakkaset ja lumet tulivat sitten LOPULTA tänne Ouluun, valmistui tämä neule sitten oikeaan aikaan. Mies muuten itse valitsi lankojen värit, joten parempi olla sitten mieleinen tekele!

Monta viikkoa tätä väkersin, kun on ollut tätä hässäkkää mm. putkiremontin kanssa ja saattoi olla etten moneen päivään ehtinyt/jaksanut/viitsinyt neuloa mitään. Sen sanon, että kun nyt tämä putkiremontti alkaa olla ohitse ja olen hengissä - että melkoinen stressi ja rumba oli asua ja elää remontin ajan kaiken tämän keskellä...ei sillä, meillä on nyt ihana uusi vessa ja kylpyhuone :D Joten ehkä, sanon ehkä, tämä oli kaiken vaivan ja painajaisunien väärti...

Toivottavasti nyt alkaisi normiarki ja ehkä ehtisi vähän enemmän keskittyä myös käsityörintamallekkin. Idoita ja lankoja olisi enemmän kuin kylliksi. Joten kyllä tälle sydäntalvelle tekemistä riittäisi. 

Kuvista tuli melko kirjavat, toisissa on luonnonvaloa saatavilla ja toiset otettu illalla. Sangen ärsyttävää, mutta tätä tämä talvi on.







Lanka: Drops, Eskimo 850 g
Ohje: Fisherman (klikkaa nimeä ja se vie sinut ohjeeseen)
Puikot: Pyöröt (80 cm) 7 ja 8 sekä sukkapuikot 7 ja 8