sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Muita ihania kaulahuivi

Sainpas valmiiksi! Tein suurelta osin Muita ihania kaulahuivin ohjeen mukaan, mutta lisäsin joitakin kuvioita vielä lisäksi itse. Minulle oli käytössä ihan vain nelosen sukkapuikot ja huivista tuli siksi varmasi vähän tiiviimpi ja kierroksia tarvittiin enemmän, jotta pituutta tuli yli 180 cm. Oikein mukava projekti toteuttaa ja käytin vain lankoja (seiskaveikkaa suurin osa) mitä minulla entuudestaan oli. En ennen ole tehnyt tällaista kaksipuolista huivia - aivan mahtavan lämminhän siitä sitten tuli. Koko huivi siis neulottiin "pötkylänä", pyörönä, joten kummatkin puolet tulivat huivissa näppärästi. Kirjava sekamelska tuli, mutta tykkään ihan hirmuisesti tästä! Lankaa meni yli neljäsataa grammaa.











Nyt pitäisi saattaa päätökseen useita keskeneräisiä tekeleitä. Eikä vain aina aloittaa uusia. Mutta saa nähdä. Kävin nimittäin tänään Lankamaailmassa ja kun siellä oli normaalihintaiset langat -20%, tarttui mukaan mm. ihania Noro-lankoja. Saa nähdä, pystynkö pitämään näppini niistä erossa ja saattaa keskeneriäisiä päätökseen.





2 kommenttia: